keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Tummanpunainen skittle

Kävin lauantaina shoppailemassa ja mukaan tarttu Ginatricosta kolme kynsilakkaa, joita kaikkia halusin testata kerralla. Joten kehitin idean tälläsestä skittlestä, jossa on mukana mun lemppari koristelu tapoja. Oon vaan aina rakastanu leopardi kuvioo, mut ei sitä jokaiseen lakkaukseen viitti tunkea. Varmaa siinä vaiheessa kyllästyis jo. Toinen lemppareista on variaatio ranskalaisesta manikyyristä, jonka rajalla on strasseja. Mun kynsikoristeluteipit tuli jo varmaa 2 kuukautta sitten, mutta en oo saanu aikaseks käytettyy niitä ollenkaa vielä ja nyt lisäsin senki vielä tähän. Hopee hiekkalakka valikoitu mukaan ihan sillä perusteella, että halusin yhen efektikynnen, joka sopii hyvin kuitenkin muihin. Voin sanoo et eka kerta teippien asettelussa ittelle oli mulle ainakin todella vaikee. Asettelin ja asettelin, lopulta luovutin ja annoin mennä vaan.  Ei ne pahalta näytä. Hiekkalakka vaan vähä valu teppien pois oton jälkee, mutta hammastikulla sain putsattuu.

kynnet
kynnet
kynnet kynnet

Kaikkien lakkojen nimet ja näkyykin noissa isoissa yksittäiskuvissa, paitsi ton mustan. Otin näitä kuvia niin myöhään eilen illalla, ni en jaksanu ruveta enää ottamaan uutta kuvaa, sillä siitä tuli epätarkka. Musta lakka on siis Rimmelin - 800 Black out. Koristeluun käytin 1mm kokosia strasseja.

kynnet

Tää lakka on ihanan värinen, mut se muuttu kauheen tummaks, kun sitä laitto kaks kerrosta päällekkäin. Mun mielestä tää levitty hyvin ja peittikin ihan hyvin. Tätä on oikeestaan jokaisessa sormessa, mutta nimettömästä se ei näy niin hyvin ku laitoin sen tonne alle, kun ajattelin ton shimmer lakan olevan niin ohutta. Kuvissa tää näyttää punasemmalta, mitä luonnossa. Johtuu varmaan kanssa ihan valaistuksesta.

kynnet

Mun mielestä aika ihanan värinen nudelakka ja kivan halpa. Nudelakka kuluu mulla yllättävän nopeesti sillä teen niin paljon erilaisii ranskiksii ja liukuvärjäyksii, jossa on alla nudelakka. Yhellä tai kahella kerroksella tää ois ollu sopiva ranskiksen alle, mutta nyt halusin smile linen piiloon joten taisin laittaa tätä 3 kerrosta. Ainoo poikkeus oli vasemman käden peukku, jolle kävi pieni tapaturma, kun levitin pikakuivattajaa. Nimittäin siihen siveltimeen oli jääny sinistä lakkaa edelliseltä kerralta ja se jäi näkyviin niin hyvin, että piti vetästä viel yks lakka kerros päälle.

kynnet

Kokeilin ensin alustan päällä laittaa tota Ginan Zinfandelin päälle laittaa tätä yhen kerroksen, mutta siitä paisto se punanen läpi niin paljon et laitoin sit kynnellä kolme kerrosta.

kynnet

Ihanan värinen Alexis sopi hyvin Zinfandelin kanssa yhteen ja sen takia sen ostinkin. Mulla on hirveen vähän muutenkin shimmerilakkoja, koska en niistä yhessä vaiheessa oikeen tykänny yhtään. Kiinnostus niihin on kuitenkin taas heränny.

~ Laura

4 kommenttia: