sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

27.4

Eilen oli mummin hautajaiset ja se oli tosi kaunis ja yksin kertanen tilaisuus. Pappi oli meidän perheen pappi tai siis se on ollu tosi monissa meidän suvun tilaisuuksissa, vaikka onkin jo eläkkeellä. Hautajaisten piti olla jo viime viikolla, mutta koska kyseiselle papille ei sillon sopinu hautajaisia siirrettiin. 

Siunaamistilaisuus pidettiin Malmin hautausmaan läntisessä kappelissa, joka on mun mielestä vähän turhan pieni nimittäin mä istuin ihan älyttömän lähellä arkkua ja muutenki siellä oli tosi vähän tilaa. Kaunis tila se silti oli.

Kappelista sitten siirryttiin Vuosaareen Villa Solvikiin, jossa oli muistotilaisuus. Mä olin keränny vähän valokuvia mummista ja tehny niistä albumin. Se kiersi sitte siellä ja kaikki sai kattoo kyseisiä kuvia. Sitten kanssa ruuan ja kahvin välissä pidettiin sellanen muisteluhetki, jossa kaikki sai kertoa, jos pysty, jonkun muiston mummista. Kyseisen paikan ruuasta sanon sen verran vaan, että en tykänny. Ainoot mitä söin oli salaatti, savustettu lohi ja perunat sekä ruisleipä.

~ Laura






Siellä Villa Solvikissä oli tämmönen sulonen koira, johon rakastuin.

Eilinen asu. Kuva vähän tärähtäny, koska iskä otti sen.





2 kommenttia:

  1. aika jännä et mainitset noin lyhyen tekstin aikana kolmesti sanan "kyseinen" :D ihanat hiukset sulla!(: ite oon aina halunnu just ton väriset mutta kotivärjäykset ei oo tepsinyt.. ;/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohops :DD no mut hei kato mihin aikaa kirjotettu :D kiitos (: onneks ei tartte värjää ollenkaa ;)

      Poista