Mummi oli jo pitkään huonossa kunnossa, oon saattanut siitä mainitakkin täällä aikasemmin, mutta viikko sitten mummi sai kehkokuumeen, josta ei sitte valitettavasti enää selviytynyt.
Mulla tulee välillä sellanen ihan kamala ikävän tunne ja rupee itkettää ihan älyttömästi. Välillä taas tuntuu siltä, ettei asia oo totta, vaikka kävinkin sunnuntaina katsomassa mummin ruumista. Mun oli pakko mennä katsomaan, jotta saisin niinsanotun varmuuden siitä, että mummi on kuollu ja mun ois helpompi sisäistää asia. Kuulostaa ehkä vähän hassulta. Äiti kerto mulle jo sunnuntai aamuna suru-uutiset, mutta jotenki mä en vaan itkeny. Olin kyllä surullinen ja alakulonen, mutta en itkeny. Tästä syystä mun oli ihan hyvä mennä katsomaan vielä viimeisen kerran mummia, jotta saan tunteet kanssa ulos. Nimittäin heti siellä sairaalalla mua rupes itkettää ja itkinki sit aika hysteerisesti.
Eilen oli vielä sellanen olo, että en todellakaan mene maanantaina kouluun. Otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja raahauduin kouluun. Koko päivä osoittautui kuitenkin ihan turhaksi, mutta olinpa kuitenkin paikalla.
Oon koittanu pitää itteni koko ajan liikkeessä ja tekemässä jotakin, etten ajattelis kaikkia surullisia ja ikäviä ajatuksia. Kävin koulun jälkeen shoppailemassa ja ostamassa askartelutarvikkeita, jotta voin tehdä pääsiäiskortteja niille mun työssäoppimispaikan vanhuksille. Ajattelin eilen, että ois ihan kiva yrittää piristää heitä jollain tavalla, koska ei heillä kaikilla käy hirveen usein omaisia siellä. Käyn varmaan perjantaina viemässä ne, kun mulla on vapaapäivä.
On se oikeesti vaikee käsittää ja hyväksyä, että oma rakas mummi on kuollu. Varsinkin ku oltiin aina niin läheisiä ja olin aina pienempänä kaiken vapaa-ajan mummilla. Ja vanhempanakin siihen asti, kunnes mummi joutu sinne laitokseen. Alkuaikoina kävin useemmin siellä sairaalassa kattomassa mummia, mutta sitten kun mummin kunto meni huonompaan vähän yli vuosi sitte en oo voinu siellä hirveen usein käydä, koska se on vaan tuntunu niin pahalta. Kattoa kuinka ennen niin iloinen ja nauravainen nainen tuijottaa enää eteenpäin ja vastailee ihan lyhyillä vastauksilla. Ja kattoo kuinka kyseinen ihminen menettää toimintakykynsä.
Mä tiedän, että tää on elämää ja sen kiertokulkua, mutta se on silti tosi vaikeeta. Oon mä kuitenkin ilonen, ettei mummi ton enenmpää joutunu kärsimään ja pääsi aika nopeesti kuitenkin pois. Mulla on kuitenkin kaikki muistot ja valokuvat jäljellä.
~ Laura♥
Voi ;( Voimii sinne. Tiiän tarkallee milt sust tuntuu iha ku ois ollu mun ajatukset tost tekstis.
VastaaPoista