keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Puoli maailmaa



Tää viikko on menny huomattavasti paljon paremmin, kun viime viikko. Kai se niin menee, että kun hipasee pohjaa ni ei oo ku suunta ylöspäin. Tai siltä nyt ainakin tuntuu. Viime viikonloppu puolisko meni kyllä ihan päin peetä, jos nyt näin nätisti sanotaan. Edellisestä kahdesta postauksesta varmaan huomaakin sen kuinka huono viikko se oli. Meinasin vielä enemmänkin tulla valittamaan tänne, mutta päätin sitten kuitenkin pitää mölyt mahassani.



Nyt mennään jo keskiviikossa ja tähän asti kaikki hyvin. Tänään menin vasta vähän vaille kahdekstoista kouluun, koska aamutunnit oli peruttu. Ja meillä oli vaan 45 min mittanen tunti, josta jouduttiin lähtee aikasemmin Malmitalolle. Sinne me mentiin kattomaan, jotain teatteri esitystä meidän musaryhmän kanssa. Näytelmän/Sketsin nimi oli "True Love Sucks".  Linkistä pääsee kyseisen kiertueteatterin sivuille, josta saa enemmän tietoa kyseisestä näytelmästä. Sivuilla sanotaan, että kyseinen näytelmä on hyvä yläasteen tai lukion oppilaille, joten joissan kohdissa tuntu vähän hassulta olla siellä just niitten ya:n oppilaiden seassa kattomassa sitä. Vaikka kyseinen näytelmä oli aivan mahtava, vaikka aluksi sitä todella paljon epäilinkin. Näytelmässä puhuttiin myös suomea ja ruotsia sekasin, että saattaa olla hieman vaikea ymmärtää kaikkea, jos ei hallitse molempia kieliä. Ittellänihän ei ruotsin taidot hirveen hyvät oo, mutta ymmärsin kuitenkin sen verran etten ihan kujalla ollut. Meillä olisi lukkarin mukaan ollut koulua neljään, mutta onneks maikat päästi meidät suoraan näytelmän jälkeen kotiin.

Tän päivän asua.


Maanantaista ja tiistaista mä on oikee osaa sanoo mitää. Taidan olla niin väsynyt jo etten muista tai sit mun muisti on menny. Ei voi tietää.

Koulussa on kyllä hirveen rankkaa. Välillä tuntuu, että töissä vois olla paaaaljon helpompaa, koska a) töistä ei tuu läksyjä b) töitä ei tartte murehtia vapaa-ajalla toisin kuin koulua c) töissä saa tehdä asioita pelkän istumisen sijaan d) töillä ei ole palautuspäiviä työt tehdään samana päivänä e) töissä ei tartte kirjottaa kaikenmaailman esseitä f) ei tule ryhmätöitä, etätehtäviä tai työpäivää ei ole peruttu.

Mulla on koulussa koko ajan ihan kamala stressi päällä. Stressaan oikeesti kaikesta mahdollisesta ja siinä on varmaan yksi syy minkä takia oon sit aina näin väsyny. Kaikenmaailman ryhmätyöt ja esitelmät stressaa eniten. Eilenkin stressasin siitä, kun me käytiin sellasissa kuntoutuspaikoissa tutustumassa ja kaikki muut melkeinpä kävi jossain vammasten asumispalvelussa, koulussa tai päivätoiminta keskuksessa ja mun ryhmä kävi sellasessa mielenterveyskuntoutujien järjestössä. Ni stressasin siitä, että meillä on ihan erilainen se esitelmä. Tai kaikki muut kerto lähihoitajien työstä ja me kerrottiin mitä ne jäsenet tekee siellä. Koska kaikilla muilla se paikka oli sellanen missä hoidetaan niitä asiakkaita ja miellä ei ollu mitään hoidollista siellä. Kyllä stressaan ihan ihme asioista.

Lakkasin tossa viime viikolla kynnet tällä tavalla ja otin ekaa kertaa kuvia ihan tekovaiheistakin:

Ensin aluslakka.

Näitä käytin lakkaukseen.

Meikkiseinellä tuputtelin liukuvärjäystä.

Toinen kerros.
Kärkiin pikkasen tummempaa.


Vielä vähän glitteriä päälle.
Valitettavasti revin nää aika nopeesti pois, vaikka tykkäsinkin näistä. Mutta kun koulussa oli niin stressaavaa, joten sorruin.

Tänään kuitenkin lakkasin uudestaan kynnet ja halusin kokeilla uudestaan niitä kynsitarra jutskia ja tälläset tuli.

Loppuun vielä muutama asukuva viimeviikolta. 


Ihana auringonpaiste <3


Mun vauvasta on tullu jo vanha. Naama muuttuu jo harmaaks.

Hurahdin tossa viime viikon aikana myös Netflixiin. Päätin nyt ottaa sen kuukauden ilmasen jäsenyyden ja hyödyntää sen. Voin sanoa, että kovassa käytössä on nämä tunnukset ollut. Monta leffaa jo katottu ja muutamia sarjojakin alotin kattomaan. Kuten Gossip Girliä. Mun rakkaus sarja muutaman vuoden takaa. Onneks tuolla on neljä tuotantokautta kyseistä sarjaa.


~ Hyvää yötä, Laura.

p.s. klikkailkaapa tuolta alhaalta, jos luitte. (:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti