sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Päivä Tallinnassa

Lähdin torstaina mun serkun kanssa laivalla kohti Tallinnaa. Aamu alkoi aikaisella herätyksellä, sillä päätin mennä julkisilla satamaan. Enkä serkun kyydillä niinku yleensä. Olin laittanu kellon soimaan vähän yli kuus, jotta varmasti kerkeen. Tuntemattomasta syystä kuitenkin heräsin jo puol kuudelta ihan pirteenä, vaikka takana oli noin neljän tunnin unet. Siinä mä sitten heräilin ihan rauhassa ja söin vähän jotain, meikkasin ja paniikki pakkasin tavarat mukaan. Paniikissa soittelinki serkulle vielä bussipysäkiltä, että voiko se nyt sanoo onko mulla kaikki tarvittava mukana. 
 photo blogi_zpsw2bxbagu.png
Kaheksan aikaan olin satamassa ja päästiin suoraan laivaan. Ensimmäisenä suunnattiin hyttiin viemään ylimääräset tavarat. Otettiin hytti ihan siitä syystä, että saadaan jättää ylimääräset tavarat sinne sekä siellä on kiva makoilla, vaan sängyllä viileessä ja olla ihan rauhassa. Varsinkin jos on kävelly pitkän päivän kaupungilla kuumassa auringon paahteessa.
Oltiin varattu meille buffet -aamiainen puol yhdeksäks ja sitä odottaessa meinas mennä hermot. Odottavan aika on pitkä. Odotus kuitenkin palkittiin kun päästiin syömään niitä kaikkia ihania ruokia. Nom. Syötiin ittemme ihan täyteen, sillä ei haluttu että maissa tarttee heti mennä syömään. 
 photo blogi2_zpswgcfqwgz.jpg

Maihin päästyämme lähdettiin kävelemään kohti Merekeskusta. Satamassa ovien ulkopuolellahan odottaa aina pitkät jonot takseja. Nyt perustaksien lisäksi oli eko takseja, jotka on siis tietääkseni sähköpyöriä. Pyöriä ajoi aika hyvännäköiset pojat/nuoret miehet. Siinä on kyllä hyvä bisnes, kun vanhemmat naiset tai oikeastaan kuka tahansa nainen tahtoo taksi kyydin heiltä.  Kyllähän meillekkin ois kelvannut kyyti, mutta rahallinen tilanne ei antanu periks.

Kierrettiin koko Merekeskus ja käytiin kaikki ne kojut läpi, joissa puolet jokaisessa on samaa tavaraa. Enpä koskaan löydä hirveesti sieltä mitään, mut jostain syystä se on tullu vaan perinteeks kiertää läpi ja kattoo josko sinne ois tullu jotain uutta. 

Seuraavaks oli vuorossa Viru -hotellin lähellä olevien ostoskeskusten kiertäminen, vaikka samathan liikkeet niissä on, kun Suomessa. Matkan varrella nappailtiin toisistamme muutamat kuvat. Sitten jatkettiin "hurjaa" shoppaus kierrostamme. Kierros päättyi Rimiin, joka on ihan perus ruokakauppa, mutta Suomen hintoihin verrattuna halpa. Mä ostin sieltä 3 pulloa jääteetä, hiusvärin ja vähän karkkia. 



 photo blogi1_zpsxhpjdlsp.png  photo blogi5_zpsl6jnu1x1.jpg
Neljän aikoihin ruvettiin miettimään, että mihin suunnataan syömään ja samalla käveltiin satamaa kohti. Päädyttiin Merekeskuksen yläkerrassa olevaan pihviravintolaan, jonka nimeä en vieläkään muista. En pahemmin käy ravintoloissa syömässä, joten hintatasosta en osaa sanoa hirveest. Ruoka oli tosi hyvää ja kesäkurpitsakin maistu mulle, vaikka yleensä vältän sitä aina. 

Siitä vielä käveltiin Sada Markettiin kiertämään taas niitä ihania halpiskama kojuja. Mulla alko menee jo hermot, kun oltiin kierretty jo niin kauan ja samat tavarat joka paikassa esillä. Löydettiin sieltä kyllä yks kiva kenkäkauppa, josta ostettiin molemmille yhet kengät. Mä jouduin kyllä maksamaan molemmat, sillä mun serkku oli jo tuhlannu kaikki rahansa. Meillä siis oli kaikki raha käteisenä, mitä haluttiin käyttää siellä.

 photo blogi2_zpsz03m6ses.png
Satamaan mentiin ihan vähän vaille kuus ja sinne ylös pääsi jo lipuntarkastukseen. No mentiin sit sinne suoraan ja siellä oli ihan älyttömän pitkä jono. Mentiin vähän kauemmas penkeille istumaan, sillä ei jaksettu jonottaa. Vähän yli puol tuntia siinä istuttiin ja sit yhtäkkiä joku työntekijä tuli hoputtamaan meitä, ihan eri paikasta laivaan. Laivaan johti yks älyttömän pitkä sellanen putki, mikä sen oikee nimi nyt onkaan, joka oli älyttömän kuuma. Sitä putkea sai kävellä varmaan kilometrin, että pääsi laivaan. Tai siltä se ainakin tuntu, kun kaikenlisäks ihmiset vielä töni.

Mentiin suoraan meidän ihanan viileään hyttiin, kun päästiin laivaan. Hetken aikaa makoiltiin, käytiin kannella ja sit käytiin tekemässä viimeiset ostokset Ecerö Marketissa. Hyttiin palattuamme pakkasin kaikki tavarat laukkuihin. Lopun laivamatkan ajan me vaan makoiltiin sängyillä, levättiin ja kuunneltiin musiikkia.

 photo blogi9_zpsxftkbsa0.jpg

Mulla ainakin oli tosi kiva päivä ja luulen, että serkkukin viihty tosi hyvin. Vaikka Tallinna on niin nähty paikka, sinne on silti kiva mennä pikavisiitille. Se piristää kummasti, vaikka onkin niin lähellä.

Ootteko te käyny millon viimeks Tallinnassa ? 
Tai suunnitteletteko reissua sinne parhaillaan ?

5 kommenttia:

  1. Voi olis kiva päästä Tallinnaan pitkästä aikaa! Mä olin siellä muistaakseni vuonna 2009 viimeks, eli ois korkee aika jo mennä! Matkathan sinne ei nyt paljoa maksa, mutta kun mun passi ei oo voimassa enkä oo saanut aikaiseksi hommata uutta, niin ei oo sitten tullut lähdettyä. Näin kesällä se varmasti on kaikista kivoin :-)

    VastaaPoista
  2. Ei maksakkaan (: alennuskupongeilla pääsee vielä halvemmalla :D onhan se joo.. jos tarkotuksena on shoppailla ja kierrellä kaupunkia, mutta jos meinaa kylpylään mennä ni sillon sillä ei varmaa hirveest oo väliä :D

    VastaaPoista
  3. Ihana päiväretki teillä ollut ♡ Me ollaan ensi viikolla lähdössä Saarenmaalle ja tietenkin Tallinnassa pitää poiketa ennen sitä :) Virukeskuksessa on kuulemma joku tosi kiva kosmetiikkakauppa, siellä pitää päästä käymään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi (: en mä nähny mitää mut en mä ees nähny mitää kosmekauppaa :/ en kyl varmaa kattonu tarpeeks hyvin ku ei noita kauppakeskuksia niin tarkkaan käyty läpi

      Poista
  4. Viime kerrasta kohta vuosi ja seuraavasta reissusta tallinnaan ei kyllä tietoa,kun vauva tulee rajoittaan sen verran =)

    VastaaPoista