sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Uusia (työ)vaatteita

Helmikuun alussa, kun alotin työt. Halusin ostaa töihin jotain mukavia ja kivannäkösiä vaatteita. Vaikkakin mun vaatekaappi on pullollaan vaatteita, halusin silti löytää uusia vaatteita. Koin jotenkin, ettei kaikki vaatteet ollu tarpeeks mukavia päällä. Päiväkodissa pitää kuitenkin pystyä liikkumaan joustavasti ja mieluiten vielä silleen, ettei paidan helma nouse korviin käsiä nostaessa. Halusin mieluusti myös T-paitoja tai sitten tosi ohuita pitkähihasia sekä pidemmällä helmalla. Töissä tulee nimittäin aika helposti kuuma, sillä loppujen lopuks meillä on aika pienet tilat ja kaksikymmentäyhdeksän ihmistä samassa tilassa.

Löysin H&M:stä muutaman ihanan paidan. Kaksi T-paitaa, joista toinen on täynnä lintujen siluetteja harmaalla pohjalla. Tykästyin paitaan heti, kun näin sen ja oisin ollu surullinen, jos mun kokoa ei ois ollu. Toinen paita on ihan perus musta-valkoraidallinen. Mukavan ohut ja tarpeeks pitkä. Näiden lisäksi löysin vielä yhden 3/4 osaa hihasen paidan, mutta se on jo pyykissä, joten siitä ei oo kuvaa.

Ostin nää vaatteet sillä ajatuksella, että nää on hyvät töissä, mutta voin käyttää näitä muutenkin vapaa-ajalla. Omasta mielestä mun vaatevarastoa tulis päivittää taas vähän enemmän, mutta en vaan löydä kaupoista mitään kivoja vaatteita enää.

 photo blogi1_zpsred79nvf.png  photo blogi_zpsrvgapiph.png

Mitä tykkäätte näistä vaatteista ? Entä millasia vaatteita itse käytät töissä ?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti