sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Mukava päivä

Suski tuli käymään tänä viikkonloppuna taas Helsingissä ja me nähtiin lauantaina. Vietettiin oikeestaan koko päivä kaupungilla viettämässä aikaa. Ihan ensimmäiseks suunnattiin Kaisaniemessä sijaitsevaan CecarsShoppiin. He ovat juuri avanneet oman kivijalkakauppansa, mikä on aivan mahtavaa. Ainaki tälläsille kynsihulluille, ku mä. Vietettiin siellä varmaan pikkasen yli puoltuntia. Ihme etten juuttunu sinne koko päiväks. Ostin muutamia kynsikoristeita ja yhden kynsilakan, saavutus.

 photo blogi_zpsmfvqpojs.jpg  photo blogi_zpseqlryjhm.png
Kevään kunniaksi halusin ottaa ensimmäiset asukuvat ja varsinkin, kun Suski oli mukana niin ne oli paljon helpompi ottaa. Päällä mulla oli mahdollisimman rennot vaatteet, sillä oltiin menossa vielä elokuviin illemmalla. Takinkin oon jo vaihtanu vk-takiksi ainakin vapaa-ajalla. Töissä käytän vielä toppatakkia.

Kuvien oton jälkeen suunnattiin vähän shoppailemaan ja siitä Kampin Narikkatorille, siitä voitte lukea Suskin blogista, jos kiinnostaa. Nälkäkin alko jo kurnimaan meijän mahoissa ja suunnattiin syömäään. Siinä samalla juteltiin kaikenlaista ja varattiin liput Tuhkimo -elokuvaan. Käveltiin Kampista takaisin Kaisaniemeen elokuviin. Elokuvateatterin aulassa oli Air Hockey -peli ja mun oli ihan pakko päästä pelaamaan sitä. Se oli niin kivaa. Mua vaan nauratti ihan hirveesti, kun huidottiin sitä kiekkoa menemään eikä ees aina osuttu siihen. Harmi vaan se oli ihan älyttömän kallista. Pelattiin silti kaks peliä, sen hauskuuden vuoksi.

Elokuva oli tosi hyvä ja sen jakso kattoa alusta loppuun. Tuntuu kuitenkin siltä, että oltiin Suskin kanssa enemmän fiiliksissä elokuvaa ennen näytetystä Frozen Feveristä. Mahtava päivä! Kiitos siitä.

 photo blogi3_zpsfkpjmafa.jpg  photo blogi4_zpslel2az5o.jpg  photo blogi5_zpsibg2tssa.jpg

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa kivalta teidän päivä! :-) Ja voi herttinen kuinka söpö tuo sun Minni Hiiri-paitas! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos (: se on yks mun lemppareista.. tollanen rento ja ohut (:

      Poista