perjantai 2. tammikuuta 2015

2014

 photo tammi2014_zps50a4c2c5.jpg
Tammikuussa valokuvasin paljon maisemia sekä ensimmäistä kertaa Helsingin keskustaa pimeellä. Sainkin otettua muutaman kuvan, joista tykkään todella paljon. Tuli myös aika paljon leikittyä itselaukasijan ja lumen kanssa. Tehtiin myös mun serkun kanssa shoppailu reissu Lahteen Kärkkäisille. Täytin myös 20 vuotta. Koulussa viimeinen jakso loppu ja koulu oli melkeen ohi. Sen ihmeempiä ei tainnu tammikuussa tapahtua.
 photo helmi2014_zps7e8453a5.jpg
Helmikuussa kävin Cheekin keikalla The Circuksessa ja näin kauempaa tulleita kavereita. Kävin myös Ikeassa kiertelemässä, mutta mitään en ostanut. Saavutus! Työharjoittelussa meni alkukuusta ihan hyvin, mutta sitte jalka sano ittensä irti ja jouduin vaihtamaan hajoittelupaikkaa. Harjottelupaikka oli tosi kiva ja siellä sai kokea paljon erilaisia juttuja.
 photo maalis2014_zps2d616c99.jpg
Maaliskuussa kävin pitkästä aikaa kampaajalla ja tykästyin kampaajaan, mutta mun tuurilla tämäkin kampaaja jäi äityslomalle. Rupesin käyttämään myös huulipunia, heräteostoksen kautta. Viimeinen työharjoittelu oli käynnissä ja sen kanssa kävi vähän hassusti. Sain myös olla huolissani Tuffen terveydestä, sillä Tuffen vasen etutassu tulehtu anturoiden välistä. Selvittiin onneks säikähdyksellä ja antibioottikuurilla, vaikka se jouduttiinkin uusimaan.
 photo huhti2014_zpsb5339de1.jpg
Huhtikuussa päädyin ensimmäistä kertaa kuvailemaan Seurasaareen oravia. Niitä varten käytiin ostamassa pussillinen pähkinöitä. Otettiin Suskin kanssa myös hassuttelu kuvia samalla reissulla. Käytiin myös mun serkun kanssa valokuvaamassa tai siis mä otin hänestä uusia kuvia. Käytiin myös hänen kanssaan kiertelemässä kirpputoreja. Pitkästä aikaa tilasin myös paperikuvia, sillä sain ilmaiskoodin Rajalan sivuille. Myös serkuilla tuli vietettyä aikaa. Alkukuusta tuli myös vietettyä jonkun verran aikaa lääkärissä, sillä mun verenpaineet pomppas tosi korkeelle ja mulla oli tosi huono olo koko ajan. Mitään ei oikeastaan selvinny, mutta se huono olokin meni pois.
 photo touko2014_zpsccf3ced2.jpg
Toukokuun alussa vietettiin mun valmistujais juhlia ja kuun lopussa taas mun serkun. Omaat juhlathan siirsin alkukuuksi, siksi että valmistuttiin serkun kanssa samaa aikaa. Luontoa tuli kuvailtua kanssa aika paljon, sillä luonto alkoi kukoistamaan taas kauniisti. Ensimmäisen kerran sain kunnon kuvan salamasta. Olin ihan fiiliksissä sen jälkeen.
 photo kesauml2014_zpsf407731d.jpg
Kesäkuussa kävin kuvaamassa kaverin ylioppilasjuhlia sekä jäin sitten mökille kuukaudeksi. Mökillä kuvailin aika paljon taas luontoa. Kävin myös pari kertaa Mikkelissä shoppailemassa. Kesäkuu oli kunnon lomailu kuukausi, eikä sillon tapahtunu hirveesti mitään ihmeellistä. Juhannusta vietettiin sukulaisporukassa pelaten korttipelejä ja syöden hyvää ruokaa.
 photo heinauml2014_zps832ae397.jpg
Heinäkuussa palasin mökiltä kaupunkiin ja vietin aikaa kavereiden kanssa. Riikan kanssa käytiin Suomenlinnassa picnicillä ja mä taas otin paljon paljon valokuvia. Serkun kanssa käytiin myymässä kirpparilla tavaroita. Minä tosin huonolla menestyksellä. Suskin kanssa tehtiin taas kuvausreissu ja otettiin toisistamme kuvia. Loppukuusta lähdettiin serkun kanssa päiväristeilylle Tallinnaan ja pidettiin tyttöjen päivä. Meillä oli tosi kiva reissu.
 photo elo2014_zpse4b0037b.jpg
Elokuussa tapahtukin paljon asioita. Kävin vielä serkun kanssa mökillä viikon mittaisen reissun. Sinä aikana käytiin Mikkelissä kesäteatterissa katsomassa salkkarinäyttelijöitä. Samalla reissulla mun auto hajos ja mä meinasin saada hermoromahduksen sen takia. Tein kotona ittelleni hyvää ruokaa ja leivoin ensimmäistä kertaa amerikkalaisia keksejä. Kuukauden paras juttu oli Cheekin Stadion -konsertti, jota en tuu varmaa ikinä unohtaa. Ostin myös uuden puhelimen vanhan tilalle sekä kävin kavereiden kanssa kaupungilla juhlimassa.
 photo syys2014_zpsfa15c666.jpg
Syyskuussa kävin äidin kanssa Ateneumissa katsomassa Tove 100 -näyttelyn. Serkun kanssa käytiin tutkimassa hylättyjä huviloita ja reissu tais olla vähän floppi, sillä kävelyä oli niin paljon. Hänen kanssaan käytiin myös Korkeasaaren kissojen yössä katsomassa millainen se tapahtuma on. Vaikka päivisin oli vielä ihanan valoisaa illat alkoivat jo pimenemään ja lähdin harjoittelemaan pitkävalotuskuvien ottamista.
 photo loka2014_zpseb8a6579.jpg
Lokakuussa tapahtukin paljon Suski tuli syyslomalla Helsinkiin ja me käytiin yhdessä I Love Me -messuilla. Ehkä tästä on tulossa perinne sillä tää oli jo toinen vuosi putkeen. Riikan kanssa käytiin syömässä kiinalaista ja juttelemassa niitä näitä. Käytiin myös Porvoossa vanhassa kaupungissa valokuvaamassa ja muuten vaan katselemassa. Löydettiin myös sellanen tosi söpö antiikkikauppa. Syysloman aikana myös vietettiin tyttöjen iltaa Suskin ja Riikan kanssa meillä. Tehtiin hyvää ruokaa ja pidettiin hauskaa. Voitin myös mahdollisuuden päästä tapaamaan Diandraa ja kuuntelemaan etukäteen Dynamiittii levyä.
 photo marras2014_zps23935174.jpg
Marraskuussa juhlin kahteen kertaan mun serkun synttäreitä. Ensin kaveriporukassa iltaa istumalla ja seuraavana päivänä sukulaisporukalla kahveilla. Voitin myös liput Jenni Vartiaisen keikalle ja pääsin myös tapaamaan Jenniä. Riikan kanssa käytiin taas kiinalaisessa. Nomnom. Sekä päätettiin itse kokata kurpitsakeittoa, mutta sille kävi vähän hassusti. Valkopippuria tuli pikkusen liikaa ja keitosta tuli tosi tulista.
 photo joulu2014_zpsbe2eca99.jpg

Joulukuussa tuli taas valokuvattua aika paljon. Varsinkin ihan loppukuusta. Kävin Seurasaaressa kuvailemassa lintuja (oma postaus tulossa). Itsenäisyyspäivää juhlitiin Riikan kanssa vähän erilaisissa merkeissä, kuin olen aikaisemmin juhlinut. Käytiin viettämässä iltaa Namussa ja ilta oli hauska. Käytiin myös juhlimassa äitin kanssa pikkujouluja. Leivoin ehkä liikaa joulutorttuja. Sain vihdoin ja viimein valkoisen joulukuusen. Kävin shoppailemassa alennusmyynneissä ehkä liikaakin. Sekä Suskin kanssa syömässä kiinalaisessa. Uutta vuotta juhlin Riikan kanssa tehden kiinalaista ruokaa ja pitäen hauskaa.

___

Alkuvuodesta oli aika paljon stressiä juuri koulun loppumisen ja sen jälkeisen ajan kanssa. Mutta keväällä kaikki alko menemään parempaan päin ja mäkin aloin piristymään. Kesäkuun sitten latasinkin akkuja mökillä ja sainkin paljon energiaa. Tällä hetkellä se energia on taas melkeinpä loppu, koska se kaikki on kulunu työnhakuun ja työhaastatteluissa käymiseen. Nyt ois ihan mahtava päästä lataamaan akkuja, jonnekkin. Mutta koko viime vuosi oli ihan hyvä alun hankaluuksista huolimatta. Ja vaikka vuoden lopussakin oli hieman hankalaa, mutta kyllä ne positiiviset asiat painaa kuitenkin vaa'assa enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti