perjantai 6. joulukuuta 2013

Long time no see

blogi

Tiistaina löysin kampista, kaukaa tulleen, rakkaani Mallun. Ei olla nähty pitkään aikaan, joten oli ihan mukava lähtee tapaamaan, vaikka nähtiinki vaa parin tunnin ajan. Mutta kun välimatka on pitkä, pitää pienetki mahollisuudet nähä hyödyntää. Mä "kauheella" kiireellä lähin koulusta kotiin ja siitä keskustaan.

blogi1

Eipä me hirveesti mitään keritty tekemään. Käytiin mäkkärissä syömässä, yllätys. Sekä Ginassa pikkasen shoppailemassa, mutta siinä se. Alunperin suunnitelmissa oli mennä käymää Starbucksissa, mutta eipä meijän aika siihenkään riittäny. Ens kerralla sitte. Eiks nii ?

blogi2

Sitte oliki jo Mallun aika suunnata bussille ja bussilla kotiin. Mä kävin hänet sinne bussille saattamassa ja oli ittelläki tarkotus mennä kampin kautta kotiin, mutta kuitenki jäin kattomaan Uniikin, jotain mini-keikkaa ja sen jälkee sitte vasta kotiin. Paikalla oli ihmeen vähän porukkaa kattomassa sitä keikkaa, mutta mulle parempi. Pääsin ihan eturiviin kattomaan ja kuvaamaan.

blogi3 blogi4 blogi5 blogi6

Mähän olin siis lähteny kotoota autolla itäkeskukseen ja jättäny auton sinne parkkii siks aikaa. Laiskana ihmisenä en nimittäin bussia jaksanu odotella. Jäin sit sinne parkkihalliin ottamaan jotain kuvia ittestäni kaukolaukasian ja jalustan avulla. 

blogi7

~Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti