keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Juhannus -16

Heipparallaa. Näin pikkasen yli viikon jälkeen. Viime viikolla mulla meni kaikki arki-illat tehdessä kaikenlaista. Näin Suskia, siivosin, pakkasin ja kävin kaupungilla. Torstaina töiden jälkeen pakkasin kaatosateessa tavarat autoon ja lähdin kohti mökkiä. En oo varmaan ikinä ollut Juhannusta Helsingissä, enkä nytkään.

 photo blogi_zpsdnmiweup.jpg

Juhannusaattona eli perjantaina nousin sängystä vasta kahdeltatoista, vaikka olinkin aamulla heräillyt useempaan otteeseen. Ensimmäisen kerran kuudelta, oikeesti mitä ihmettä, sillon kun saisin nukkua herään ensimmäisen kerran jo kuudelta tai kasilta. Kävin syömässä aamupalaa ja palasin sänkyyn katsomaan Netflixistä sarjoja. Jossain vaiheessa mä sit vielä nukahdin uudestaan ja heräsin viideltä, taas syömään. Pakkasin vähän paksumpia vaatteita mukaan, ettei hyttyset syö, ja lähdin serkun mökille viettämään Juhannusta.

 photo blogi1_zpszimi6fhf.jpg

Syötiin älyttömän hyvää ruokaa. Grillattiin pihvejä, kasviksia ja juustoja sekä niiden kanssa uusia perunoita. Mun mielestä grilliruoka kuuluu Juhannukseen ja ylipäätänsä kesään. Lämmittiin myös sauna, jossa vietettiinkin monta tuntia, välillä uiden ja välillä saunoen. Oli kyllä niin älyttömän mukava ilta ja tosi rento olo. 

 photo blogi_zpsqntw0c0o.png

Jäin vielä sinne yöksi ja pääsinkin aamulla aamu-uinnille sekä jatkamaan rentoa tunnelmaa. Lauantaina jatkettiin Juhannuksen viettoa lettukesteillä heti aamutuimaan. Tai no olihan se kello jo ties mitä, mutta heti herättyämme. Koko päivä oltiin ulkona ja otettiin aurinkoa sekä uitiin. Just mun näkönen Juhannus.

 photo blogi3_zpsiqbzeesy.jpg


Miten teidän Juhannus sujui ?

4 kommenttia:

  1. Kuulostipa kivalta sun juhannus! :-) Mun juhannus kului kavereiden seurassa Keuruulla yhessä tapahtumassa, kuten aina :-D

    VastaaPoista
  2. Ihanan kesäisiä kuvia oot ottanut! :)

    VastaaPoista