tiistai 26. tammikuuta 2016

Cheek // Alpha Omega Tour // Helsinki Jäähalli 8.1

En edes tiedä, mistä aloittaa. Pitkään odotettu päivä, joka tunti aivan unelta. Töistä juoksin pää kolmantena jalkana kotiin valmistautumaan illan keikkaa varten. Saatiin äidin kanssa iskältä kyyti Jäähallille ja oltiin siellä noin tuntia ennen lämppärin eli Nikke Ankaran aloittamista. 

Keikalle mentäessä oli aika pitkä jono, mutta ei kuitenkaan jouduttu olemaan kylmässä kauaa. Heti, kun päästiin sisälle kävin ostamassa kiertuepaidan, jonka jälkeen lähdettiin etsimään paikkojamme. Mulla alko olee tässä vaiheessa jo jano ja tuoltahan saa vaan avonaisia limu mukeja. Onneksi löysin matkanvarrelta Pepsin -kojun, jossa myytiin limutökkejä ja ostamalla kaks sai dogtag kaulakorun.

Nikke oli aivan mahtava lämppäri, sillä tykkään sen musiikista ja olin jo aivan fiiliksissä enne Cheekin keikan alkua. Cheekin keikka oli aivan mahtava. Täydellinen kokonaisuus, josta nautin täysillä. Meidän edessä oli pari nuorta naista, jotka seiso melkeenpä koko aika. Mähän olen tiedettävästi pätkä, joten jouduin itsekkin seisomaan melkeenpä koko aika, että näin jotain. Mutta ei sekään pilannut mun fiilistä, vaikka se aluksi harmittikin vähän.

Mun lempikohta koko keikassa oli Keinu. Se on muutenkin koko albumilta mun lempibiisi. Se oli hyvin koskettava esitys.

En viitti antaa laajempaa kuvausta keikasta, kun kiertuetta on puolet jäljellä. 

 photo cheek4_zpssmxj335x.jpg  photo cheek_zpspnyis9os.jpg  photo cheek3_zpshwycaobl.jpg  photo cheek2_zpslsn3otxe.jpg  photo cheek7_zpsbtrhvqbl.jpg  photo cheek8_zpskicmnajj.jpg  photo cheek5_zpsb2zcnfzj.jpg  photo cheek6_zps4rxqkkch.jpg  photo cheek1_zpsleglpmfq.jpg  photo cheek9_zps7urx8vxw.jpg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti