keskiviikko 20. tammikuuta 2016

#luxhelsinki

Helsingissä oli kaksi viikkoa sitten tapahtuma nimeltä luxhelsinki, jossa ympäri keskustaa oli pystytetty erilaisia valotaideteoksia. Näyttelyn aikana ihailin muiden kuvia Instagramissa ja haaveilin meneväni sinne kaverin kanssa kuvaamaan. Näyttelyn toiseks viimeisenä iltana havahduin, että nyt on pakko mennä, jos haluan nähdä tämän tapahtuman. Pakkasin kimpsut ja kampsut kasaan ja lähdin kohti keskustaa. Kierroksen pituus oli kaksi kilometriä, joka oli mun mielestä just sopiva pituus tälläselle näyttelylle. Ulkona oli kyllä aika paljon pakkasta, joten sormet oli moneen otteeseen jäässä kuvatessa. Onneksi mulla on tosi hyvät hanskat, jotka sai sormet lämpiämään.

 photo blogi 2_zpsp3ui9zwj.jpg

Kierroksen ensimmäinen teos nimeltään Sun Effects: Candy House oli heijastettu Ateneumin julkisivuun. Tän parissa tulikin vietettyä pitkä tovi, sillä se oli niin kaunis. Ne kaikki värit. Ateneumin sisällä olisi ollut myös pari teosta, mutta toinen oli rikki ja toiseen oli kauhea jono niin en jäänyt jonottamaan. Harmi sinäänsä, koska sen toisen teoksen näkemistä odotin kovasti. Tulikin hetkeks sellanen fiilis, että voisin lähteä kotiin. Onneksi kuitenkin kiersin koko kierroksen.

 photo blogi 3_zpsbae5skxv.jpg  photo blogi 5_zpsunyzfiuv.jpg

Tältä sivulta näette tarkemmin, jos teitä kiinnostaa lukea ja katsella kaikkien teosten kuvat. Mä en kaikista saanut julkaisukelpoisia kuvia, sillä nää kuvat näytti paremmilta kamerassa. Koneella totuus olikin toinen. Vähän harmittaa, mutta onneks tuli muutamia onnistuineita kuvia.

Tuomiokirkon tapuliin heijastettiin videotykillä 3D teos nimeltä Megamap, videomuodossa. Se oli tosi upee. Yhdessä kohdassa näytti ihan oikeasti siltä, että tapulin seinä murentuu palasiksi. Ja tässä oli monia hienoja kohtia. Katsoin tämän kaksi kertaa putkeen tykkäsin.

Tuomiokirkkoon heijastettiin taasen taideteos nimeltä Ilonkuvia. Siinä oli monta vaihtuvaa kuvaa. Kaikista niistä en hirveästi tykännyt, mutta kokonaisuutena tämä oli kiva. Ja pitkä tovi vierähti tätäkin kuvatessa. Plussana tässä oli se, että valonsäteet ja lumisade muodosti oman taideteoksensa ilmaan, kun lumi tanssi valossa.

 photo blogi 6_zps0djyhsxh.jpg

Sofiankadulla vastapäätä Tuomiokirkkoa pitkin katua oli taideteos nimeltä He olivat täällä. Mun mielestä tämä oli aivan mahtava. Kyseiset hahmot on tehty rautalangasta, joka on maalattu uv-valossa hohtavalla maalilla. Nämä näytti siellä pimeällä kadulla aivan joltain aaveilta ja se olikin varmaan tarkoitus.

 photo blogi_zpsq3nr8ary.png  photo blogi1_zpscndndhnj.png

Kiersin katsomassa myös kaikki muutkin teokset ja ne olivat osa aivan mahtavia, kun taas osa ei herättänyt minkäänlaisia fiiliksiä. Kolme tuntia minulta meni tämän reitin kiertämiseen ja kuvaamiseen. 

Kävitkö itse paikan päällä? Miltä tällainen tapahtuma kuulostaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti