tiistai 8. joulukuuta 2015

Joulu tulla jollottaa

Tänä vuonna mulla on ollu joulufiilis vähintään marraskuun puol välistä ja odotin, vaikka kuinka pitkään, että saisin pystyttää kuusen. Mulle joulukuusi on tosi tärkeä tunnelmanluoja, sillä moniin vuosiin meillä ei ollut minkään näköistä kuusta eikä Joulu tuntunut Joululta.

Tänä vuonna mun joulufiilikseen on varmaan kanssa vaikuttanut se, että töissä meillä alotettiin kaikki suunnittelu niin aikasin. Koristeltiin koko päiväkoti Marraskuun viimesellä viikolla ja sen jälkeen ollaan jo leivottu pipareita ja käyty jouluaiheisessa nukketeatterissa.

 photo blogi1_zpsn7brz5rf.png  photo blogi1_zpsxhgbwnex.jpg

Joululaulujakin on tullut töissä kuunneltua ja laulettua aika paljon. Sillä viikon päästä meillä on joulujuhla ja siitä enää viikko ni on Jouluaatto. Kaikenlisäksi mä olen kaksi viikkoa lomalla. Odotan lomaa tosi paljon, sillä oon kohta ollu vuoden töissä ja oon tänä aikana ollut kaksi viikkoa lomalla. Oon aika väsyny ja nukunkin tosi usein päiväunia. Toivon, että saan lomalla levättyä tarpeeks ja jaksaisinkin sen jälkeen sitten enemmän. En tiedä kumpaa odotan tällä hetkellä enemmän lomaa vai joulua.

 photo blogi3_zps3m3q6tdk.jpg  photo blogi4_zpsmos9ag6w.jpg

Ennen joulua mun täytyy tai oikeastaan mä haluan vielä tehdä ise piparitaikinan ja ostaa vielä muutaman joululahjan. Niiden ostaminen on vaan niin vaikeeta, en keksi mitä ostaa kahdelle kaverille. Aika alkaa loppumaan. Oon sentään edellä omaa aikatauluani, kun vertaa viime vuoteen. Sillon taisin vielä päivää ennen jouluaattoa paniikissa etsiä viimeisiä lahjoja. Onneksi enää puuttuu vain kaksi lahjaa.

 photo blogi2_zpskqazehrl.jpg  photo blogi_zpsjeskgsxc.png  photo blogi5_zpsxjs1ipmu.jpg

2 kommenttia:

  1. Tuo kuusi on kyllä niin kaunis!! :-) Ja ihanasti koristeltukin! Mulla on onneksi hommat aikalailla valmiina, vielä pitäisi kortit postittaa ja lähettää palkinto sille, joka voittaa arvonnan, mutta sitähän ei vielä voi tehdä, kun ei ole vielä arvontaa suorittanut :-D Kaikki lahjat on ostettu, mitä itsekin ihmettelen! Yleensä mullakin menee sillai, että ostan lahjat vasta viimetipassa ja koko joulukuun stressaan niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos (: livenä se on vielä ihanampi. Mulla on kortitkin vielä tekemättä :D Itkettää, kun en meinaa millään keksiä mitä ostan niille parille kaverille.

      Poista