keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Syysretki

Enpä muista millon oon viimeks nähny auringon kunnolla. Viime viikot on ollu pelkkää harmaata massaa. Mut siks onki kiva muistella uukauden takaisia aurinkoisia kivoja päiviä.

Lähettiin ajamaan meiltä Porvooseen päin puolenpäivän aikoihin ja käytiin matkalla kaupassa ostamassa pientä syötävää ja juotavaa. Porvoossa meillä oli suuntana Vanha kaupunki. Riikka ei siellä ollu moneen vuoteen käynyt ja mä taas olin siellä ollu viimeks edellis keväänä(?). Syksyllä en ollu vielä kertaakaan siellä ollut. Kaunistahan siellä oli. Olisin vaan toivonu ehkä vähän enemmän syksyn väriloistoa, kun nyt kaikki puut oli kelta-vihreitä. Vaikka aamupäivä oli hieman pilvinen niin myöhemmin rupes aurinkokin paistamaan ihanan lämpimästi.

 photo blogii_zpsa7bc05f4.png  photo blogii1_zpscbccfb99.png

Meillä oli tosi mukava päivä. Kierreltiin koko päivä ympäri Vanhaa Porvoota ja juteltiin kaikesta sekä katteltiin ympärillemme. Ihan ensimmäisenä mentiin Tuomiokirkkoon, on se vaan niin nätti. Sisältä ja ulkoa. Muuten vaan haahuiltiin ympäriinsä ja käytiin parissa pikku puodissa sisällä. Yhestä pienestä antiikki liikkeestä ostin vanhan kahvipurkin parilla eurolla. Tän liikkeen omistaja oli todella mukava vanhempi rouva ja hänen liikkeessään (näkyy alla olevassa kuvassa kadun päässä) oli kaikenlaista ihanaa vanhaa tavaraa.

Pysähdyttiin myös istumaan raatihuoneen edessä olevan aukion penkeille syömään meijän kaupasta ostamia satsumoita välipalaks. Siinä paistateltiin syysauringon viimeisiä lämpimiä säteitä ja juteltiin kaikesta.

 photo blogi5_zpsbe60b112.jpg  photo blogi7_zps051c5ae5.jpg  photo blogi6_zps6fda1c29.jpg  photo blogi8_zpsdb30f900.jpg  photo blogii2_zps68b6b31c.png

Siinä mihin jätettiin auto parkkiin oli vieressä vanhat junakiskot. Halusin käydä vielä kuvailemassa niillä muutaman asukuvan ja sit me vaan vähän hassuteltiin siinä ja otettiin toisistamme kuvia. Siitä sitten pakkauduttiinkin autoon ja lähdettiin kotia kohti, mutta matkanvarrella käännyttiinkin vielä kattomaan Haikon kartanoa, sillä ei kumpikaan oltu käyty siellä ja seikkailullahan me oltiin. Oon nähny Haikon kartanosta vaan kuvia, siis siitä rakennuksesta. En oo koskaan kattonu netistä tai mistään kuvia kartanon ympäristöstä kuvia. Paikka oli mun mielestä tosi kaunis. Ei viittitty ihan älyttömän pitkälle siitä lähteä tutkimaan, koska meillä alko olee aika kova nälkä ja päätettiin lähtee ettii joku ruokapaikka.
      Meijän ajomatkan varrella oli tullut muutama pizzeria ja päätettiin mennä johonkin niistä. Ku keskusteltiin mihin niistä mennään ni taidettii molemmat tarkottaa eri juttuja ja jouduttiinkin ajamaan aika pitkä matka takas kotiin päin, mutta päästtiinkin syömään sitten sellaseen tositosi pieneen pizzeriaan, joka oli aika mielenkiintonen paikka. Haluuttiin käydä vessassa siinä välissä, kun meidän pizzat valmistettiin, mutta ei meinattu löytää sitä. Vessa sijaitsi nimittäin pizzerina takana olevan asuintalon nurkan takana eikä sinne ollu mitään kylttiä. Kierrettiin Riikan kanssa just väärän nurkan taakse ja palattiin sit takas kysymään missä se vessa olikaan. Tää mies joka oli töissä joutu tulee vähän matkaa näyttää meille missä, se vessa sijaitsikaan. Hups. Kaks blondia liikenteessä.

 photo blogi11_zps178e5712.jpg  photo blogi9_zps2a2cb853.jpg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti