lauantai 5. tammikuuta 2013

2012

Sain tän idean Lotalta. Nyt ku mulla oli vähän tylsää ni päätin toteuttaa tän, suunnittelin tätä siit lähtien ku Lotta julkasi omansa.
Tammikuu
Tammikuussa ei tapahtunu mitään hirveen erikoista paitsi et täytin 18 vuotta. Muuten oli ihan perus koulun käymistä ja sellasta. Mulle laitettiin kans vaaleita raitoja hiuksiin.
Helmikuu
Helmikuun alussa ei ollu oikee mitää erikoista oli penkkarit ja niitten jatkot.
Helmikuu
Helmikuulta oli niin paljon kuvii ni laitoin kaks tälläst. Jossain vaiheessa helmikuuta näin Lotan tokaa kertaa. Ja sit kävin kans Jyväskylässä lomalla.
Maaliskuu
Maaliskuussa oli vaarin vaimon hautajaiset, mutta muuten ei ollu mitään ihmeellistä.
Huhtikuu
Huhtikuussa näin taas Lotan. Kolmatta kertaa. Kävin myös Cheekin levyjulkkarikeikalla. Muuten ihan perus.
Toukokuu
Toukokuussa ei mitään erikoista olin jo aikaa sit päässy koulusta, koska ylioppilaskirjotukset.
Kesäkuu
Kesäkuun alussa näin Mallun, kun ne oli koulun kaa Helsingissä. Mulla oli ylioppilasjuhlat ja siitä sitten alko kesäloma.
Kesäkuu
Kesäkuulta kanssa ihan liikaa kuvia. Kävin Suomenlinnassa pariinkin otteeseen. Olin aika pitkään yksin kotona.
Heinäkuu
Heinäkuussa kävin kiipeemässä kaverin kanssa kaks kertaa yhteen vanhaan mäkihyppytoriin. Ja sit lähin vaarin kanssa mökille, jossa vanhemmat oli jo.
Heinäkuu
Heinäkuulta kanssa liikaa kuvia. Näin Mallun, koska olin mökillä. Käytiin uimassa. Lagasin mökillä, ei mitään erikoista. Heinäkuussa, sen lopulla, Mallu tuli mun mukana takas Helsinkii ja oli meillä vähän aikaa. Lottaki tuli moikkaa Malluu.
Elokuu
Käytiin elokuun alussa Mallun kaa lintsillä ja kierreltiin Helsingissä.
Elokuu
                        Elokuun puol välissä alko koulu, mulla ihan kokonaan uus. Kävin pienen porukan kanssa                
                        lintsillä vaikka en itte hirveesti käynykkää laitteissa, koska en ostanu ranneketta.

Syyskuu
         Syyskuussa koulua, koulua ja vielä vähän koulua. Sit näin Lotan vikaa kertaa ennen, ku ne muutti pois.
Lokakuu
Lokakuussa koulua. Mallu tuli viikonlopuks. Käytiin lintsillä pienen porukan kaa valokarnevaaleissa. Olin työharjottelussa. Olin pitkästä aikaa kipeenä. Melkee koko kuukausi pientä sairastelua.
Marraskuu
Marraskuussa koulua. Olin vaarilla isänpäivänä. Iskä viritti parvekkeelle jouluvalot.
Joulukuu
Joulukuussa sato lunta ja tuli kovat pakkaset. Itiksee avattiin uusia kauppoja ja löysin heti uuden hupparin. Joulu tuli.
   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti