tiistai 13. toukokuuta 2014

13/5/2014

 photo blogi_zps23e26dee.jpg
Mun aamu alko tänään jo vähän yli viis, ku mä jostain syystä vaan heräsin. Oon oikeestaan koko viikon heränny johonki viiden aikaa ekan kerran, mutta oon ylee sä saanu nukahdettua uudestaan. Tänään en kuitenkaan onnistunu nukahtamaan uudestaan, joten nousin sit kuuden aikoihin ylös sängystä ja lähin koiran kanssa aamulenkille. Otin mun pokkari kameran mukaan, sillä oli yllättävän hankala kuvata ku oon käyttäny pääsääntösesti järkkäriä.

Lenkkeiltiin Tuffen kanssa noin nelkytviis minuuttia tihkusateessa ja sit tultiin aamupalalle. Tein ekaa kertaa ittelleni omena-kaneli-kaurapuuroa. Oli oikeeati tosi hyvää. Luin tästä kaurapuurovariaatiosta, jostain blogista mutta en valitettavasti muista mistä. Laitoin itte tähän puuron sekaan kokonaisen omenan. Puolet raastoin puuron sekaan ja keitin mikrossa. Loput taas paloittelin sekaan ja koristeeksi päälle.

 photo blogi2_zps6b6b1575.jpg  photo blogi3_zpsaa96c72e.jpg  photo blogi4_zps33004c90.jpg  photo blogi5_zps3ace889d.jpg
Päivän aikana alottelin vähän siivoomaan, sillä sunnuntaina vietetään mun valmiatujaisjuhlia. Pidetään mun juhlat vähän etuajassa sillä sinä virallisena juhlapäivänä on meidän suvussa parit muutkin juhlat. Luin kanssa yhen ohuen kirjan ja kattelin sarjoja koneelta. Oon koukuttunu Netflixin sarjatarjontaan iham täysin. Opettelin myös photoshopilla muokkaamaan kuvia paremmin, sillä aikasemmin oon käyttäny jotain kolmee vai neljää eri ohjelmaa. Nyt haluisin pärjätä mahdollisimman pitkälle pelkällä photoshopilla.

 photo blogi6_zpsbfae5c14.jpg

Hyvää yötä, Laura

2 kommenttia:

  1. Hei sikamagee blogi sulla :-) !!!
    Yritin vielä avata tota sun kynsibogia mut sitä ei löydy :(

    http://viipuwi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos (: Oho.. kiitos ku sanoit. Olin kirjottanu sen osotteen väärin linkkiin. Eli nyt pitäis löytyä (:

      Poista