perjantai 26. syyskuuta 2014

Kahdet kasvot

Jenina teki viime viikon lopulla tälläsen haasteen, jossa meikataan vaan toinen puoli naamasta. Jeninan blogista päädyin toisen blogin kautta haasteen aloittajan (?) Elinan blogiin. 

Mä samaistun pariinkin juttuun, mitä Elina sanoi postauksessaan. Usein poistan meikit toiselta puolelta kasvoja ja sen jälkeen, miteinkin miten erilaiselta näytän. Oon monta kertaa meinannu ottaa itte kanssa kuvat tilanteesta, mutta sattuneista syistä, kuten siitä että naama punottaa meikin poiston jälkeen. Oon jättänyt sen tekemättä. Nyt kuitenkin sain intoa meikata vaan puolet kasvoista, kun tää vaikutti niin mielenkiintoselta haasteelta.

Kyllähän sitä näyttää erilaiselta, kun on meikannu. Mä en kyllä muutenkaan käytä mitään älyttömän paksua meikkikerrosta. Ihan vaan BB-voidetta, transparent puuteria (kiinnittämään meikki ja poistamaan kiiltoa), pohjustusvoide (ei kylläkään aina), aurinkopuuteria (vähäsen/tai ei ollenkaan), eyelinerit ja ripsari sekä nykyään huulipuna, joko pinkki tai korallin värinen. Ennen en käyttäny ollenkaa huulipunaa enkä oikeestaan omistanukkaan mulle sopivia värejä. Kuitenkin viime vuoden I Love Me -messujen jälkeen oon ruvemmu käyttämään lisääntyvissä määrin. Sekä välillä aina käytän meikin lisänä irtoripsiä.


 photo blogi_zpsf02fef72.png  photo blogi1_zps3c6d6078.jpg  photo blogi_zps30d52ae4.jpg

2 kommenttia: